
Uutiset
Lehdistötiedote 23.6.2006
"Odotukset yhä korkealla"
TARKASTI LYÖNYT BLOMQVIST
MENETTI ASEMIAAN LOPUSSA
Minea Blomqvist oli kärjen tuntumassa naisten golfin Yhdysvaltain
kiertueen Pittsfordin kilpailun avauskierroksella vielä kaksi reikää
ennen loppua. Bogi ja tuplabogi kahdelle viimeiselle reiälle pudottivat
hänet tulosluettelossa kymmenenneltä sijalta 43 pykälää alaspäin
jaetulle 53. tilalle.
Vaikka huono lopetus heikensi rajusti Blomqvistin sijoitusta tasaisessa
kilvassa, hän on kuitenkin vain kolmen lyönnin päässä kärkikymmeniköstä
tuloksellaan 73 (+1). Kaiken lisäksi espoolaisgolfarin lyönti kulki
siihen malliin, että jatkossa on lupa odottaa hyviä tuloksia.
Etenkin lähestymislyönnit olivat kohdallaan, sillä Blomqvist löysi
viheriöt 15 osuman tarkkuudella (83,3 %). Kaksi kolmesta hudista tuli
kierroksen loppuun. Väyläosumiakin kertyi mukavasti yksitoista 14
mahdollisesta (78,6 %). -Lyöntipeliin täytyy olla tyytyväinen, vaikka
lopussa sorruinkin vähän yliyrittämiseen. Vedin kaksi kertaa
lähestymiseni pitkäksi yli viheriön enkä saanut paikattua lähipelillä
tilannetta. Lisäksi päätösreiällä avaus epäonnistui sen verran, että
jouduin turvautumaan välilyöntiin, kertoi 21-vuotias Blomqvist.
-Lopun pieni tohelointi tietysti harmittaa, mutta tilanne olisi silti
ollut hallinnassa paremmalla puttipelillä. Tökkäsin pari alle metrin
mittaista puttia ohi, puhisi Blomqvist, jonka puttimäärä 33 oli hänelle
poikkeuksellisen korkea. -Odotukset ovat kaikesta huolimatta yhä
korkealla. Jatkossa täytyy vain saada putitkin kohdalleen, niin silloin
alkaa tulostakin syntyä.
VIHERIÖOSUMAT
TUOVAT MENESTYSTÄ
Blomqvistin puttipeli on tilastollisesti hänen pelinsä vahvin osa-alue.
Blomqvist on Yhdysvaltain kiertueen eli LPGA:n puttilistalla 15.
sijalla hieman alle 29 putin kierroskeskiarvollaan. Kiertueen
rahalistalla 81. sijalta 47.000 euron ansioillaan löytyvä Blomqvist on
alkukaudesta ollut eniten jäljessä kiertueen kärkipelaajia
lyöntitarkkuudessa.
Tilastollisesti etenkin viheriöosumat näyttelevät keskeistä roolia
menestyksen takeena. Kiertueen rahalistan kärkikaksikko Meksikon Lorena
Ochoa (n. 924.000 €) ja Australian Karrie Wbb (n. 896.000 €)
nakuttelevat lähestymislyöntinsä varmasti viheriölle. Ochoa on tilaston
kakkosena 74,9 prosentin osumatarkkuudellaan ja Webb heti seuraavana
74,5 prosentillaan. Blomqvistin vastaava luku on vain 63,1 prosenttia,
millä hän yltää LPGA:n listoilla jaetulle 103. tilalle.
Väyläosumissa Blomqvistin sijoitus on vieläkin huonompi. Hänen
osumaprosenttinsa 65,2 oikeuttaa vasta 136. tilalle. Väylien löytyminen
ei kuitenkaan näytä olevan niin ratkaisevaa, sillä alkukaudesta
Yhdysvaltain kiertueen kisoja hallinneet Webb ja Ochoakin ovat kaukana
tilaston kärjestä. Webbin 75,7 prosentin tarkkuus vie hänet listoilla
36. sijalle. Ochoa on puolestaan vasta 67. sijalla 72,4 prosentillaan.
Tilaston kärjessä on rahalistan 52. sijalta löytyvä isäntämaan
lyhytlyöntinen Tina Barrett 83,9 prosentin tarkkuudellaan.
Avauslyöntien pituudessa Blomqvist sijoittuu puttitarkkuutensa ohella
lähelle kiertueen parhaimmistoa. Blomqvist lyö draiverillaan
keskimäärin 239 metriä, millä hän yltää tilastoissa 23. sijalle.
Keskimäärin yksitoista metriä pidemmälle draivaava Ochoa on listalla
kuudes ja metrin Blomqvistille lyöntipituudessa häviävä Webb on
listalla 29:s.
Ochoa on aloittanut myös Pittsfordin kilpailun hyvin. Hän on jaetulla
kymmenennelle sijalla tuloksellaan 70 (-2) viisi lyöntiä jäljessä kisaa
johtavasta Etelä-Korean Shi Hyun Ahnista. Eteläkorealainen valittiin
Yhdysvaltain kiertueen tulokkaaksi toissakaudella, jolloin Minea
Blomqvist sai saman tittelin Euroopan kiertueelta. Webb aloitti
vaisusti Pittsfordissa käytettyään avauspäivän kierrokseensa 74 (+2)
lyöntiä, millä hän on jaetulla 70. sijalla tulosluettelossa.
Takaisin
|
|