LGPA LET



Uutiset

Lehdistötiedote 27.5.2008

Neljä Etelä-Suomen golfkenttää yhteistyöhön
TAVOITTEENA LISÄARVO
OSAKKEENOMISTAJILLE

Neljä eteläsuomalaista golfkenttää, Minea Blomqvistin kotikenttänä tunnettu Kullo Golf sekä Tuusulan Golfklubi, Hyvinkään Golf ja Lahden Golf on yhdistänyt voimansa tarjotakseen osakkailleen lisäarvoa. Yhteistyö alkaa kesäkuun alussa ja on voimassa kuluvan kauden loppuun. Pelioikeus on voimassa ilman tasoitusrajoitusta kaikkina viikonpäivinä.
-Idea verkostoitumisesta syntyi viime syksynä Vierumäellä alkaneessa golfjohtajakoulutuksessa. Yhteistyön avulla tuotettu uusi palvelu on merkittävä lisä osakaspelaajillemme, joita ilman kentillämme ei olisi niiden nykyisiä toimintaedellytyksiä., kertoi toimitusjohtaja Mika Nieminen Hyvinkään Golfista.
Yhteistyökuviota on työstetty ahkerasti kuluneen talven aikana. Idean lähtökohtana oli reagoiminen muuttuvaan toimintaympäristöön sekä lisäarvon tuottaminen osakkeenomistajille ja tätä kautta osakkeen arvon säilyttäminen myös tulevaisuudessa.
Suomen golfrintaman laajimman verkostoyhteistyön olennaisena tekijänä oli sijainniltaan ja profiililtaan toisiinsa sopivien kenttien yhdistäminen. Jatkossa yhteistyöhön saattaa liittyä lisää kenttiä, kun ensimmäisen kauden kokemukset uudesta palvelusta on saatu punnittua.
-Tuotteen edullinen hinta on viesti lisäarvon tuottamisesta, ei lisätuottojen hakemisesta. Toivomme, että mahdollisimman moni osakkeenomistajistamme kykenee hyödyntämään uudentyyppisen pelimahdollisuuden ja saa näin harrastuksestaan entistä monipuolisemman ja antoisamman, totesi yhteistyön käynnistyskokousta isännöineen Tuusulan Golfklubin toimitusjohtaja Timo Mansnerus.

Tuusulan Golfklubi
Hyvinkään Golf
Lahden Golf

Takaisin










© Gorm / Event Management Group Oy

powered by