LGPA LET



Uutiset

Lehdistötiedote 2.2.2008

”Ihan loputtomiin ei jaksa taistella”
MINEA BLOMQVIST SINNITTELI
PITKÄÄN KÄRJEN TUNTUMASSA

Minea Blomqvist menetti asemiaan golfin Australian avoimen mestaruuskilpailun kolmantena päivänä pelattuaan tuloksen 77, joka ylittää neljällä lyönnillä Melbournessa sijaitsevan Kingston Heath Golf Clubin kentän parin. Blomqvist on ennen päätöskierrosta yhteistuloksellaan 225 (73-75-77/+6) jaetulla 29. sijalla. Lauantaina 74 lyönnillä kierroksestaan selvinnyt Ursula Wikström on lyönnin Blomqvistia jäljessä jaetulla 40. tilalla lukemin 226 (70-82-74/+7).
Kilpailun johto säilyi australialaisilla, mutta nimi vaihtui, kun Lindsey Wright otti kärkipaikan kellontarkalla työskentelyllään. Wright on pelannut kaikki kolme kierrosta yksi alle parin tahdissa ja on tilanteessa kolme alle numeroin 216 (72-72-72).
Seitsenkertainen major-voittaja ja Australian avointen mestaruutta puolustava kengurumaan kirkkain tähti Karrie Webb on vain lyönnin päässä maannaisestaan tuloksella 217 (72-72-73/-2). Etelä-Korean Ji-Yai Shin jakaa kakkospaikan Webbin kanssa 217 (72-71-74) lyönnin saldollaan.
Värikkään vaihtelevasti kolmannen kierroksen alkureiällä esiintynyt Blomqvist sai pelinsä tasaantumaan kierroksen jälkimmäiselle puoliskolle. Hän pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää tekemättä yhtään par-tulosta.

”LYÖNTI KARKAA VASEMMALLE”

Blomqvistin etuysi sisälsi viiden birdien lisäksi kaksi bogia ja kaksi tuplabogia. Takaysillä hän nakutti peräkkäin seitsemän paria ja oli hyvissä asemissa kiilaamaan itsensä kärkikymmenikköön ennen sunnuntain päätöskierrosta.
Kahden viimeisen reiän bogi ja tuplabogi pudottivat 22-vuotiaan suomalaisen kuitenkin yhdeksän lyönnin päähän ykköspaikasta. Eroa kärkikymmenikköön kertyi kolme lyöntiä.
-Rautalyönnin karkaavat liikaa vasemmalle. Joudun toistuvasti paikkailemaan huonoja lyöntejä chipeillä ja puteilla. Tsemppi onkin tuottanut tulosta, mutta ihan loputtomiin ei jaksa taistella, tuskaili Blomqvist.
-Vikan reiän tupla oli emämoka. Missasin viheriön ja tein tuplan chipillä ja kolmella putilla, kertasi Blomqvist lauantain ainoaa kolmen putin reikäänsä. Myös toisen päivän urakka päättyi harmittavasti kierroksen ainoaan kolmen putin viheriöön.

AVAUKSET JA PUTTI KUNNOSSA

-Tasaisuutta, tasaisuutta, hoki Blomqvist ohjeita itselleen päätöspäivää varten tutkiessaan omia tilastojaan, jotka kertoivat putin olevan edelleen espoolaisgolfarin vahvin osa-alue.
Blomqvistin puttikeskiarvo reikää kohti on kolmenlta päivältä vain 1,57, millä hän on edelleen kisan toiseksi paras puttaaja. Lauantain väyläosumatkin olivat kierroksen parhaimmistoa (13 osumaa 15 mahdollisesta), mutta vasemmalle suuntautuvat lähestymiset pitävät tarkkuuden viheriöille tultaessa vaatimattomissa lukemissa: 56 % (10 osumaa 18 mahdollisesta).

Takaisin










© Gorm / Event Management Group Oy

powered by