LGPA LET



Blogi

7.10.2009

Kolikolla on kaksi puolta:

PETTYMYSTEN KAUSI TÄYNNÄ UUSIA ELÄMYKSIÄ

Minä, Charles Barkley ja ruotsalaiskaverini Mikaela Parmlid
Ruotsalainen golfkaverini Mikaela
Parmlid, Charles Barkley ja minä
Galleria »
Tulokset eivät ole olleet odotusten mukaisia, sehän nyt on selvää. Itse yritän kuitenkin nähdä elämän isompana kuvana ja siinä oman tieni, jossa varmasti tulee olenaan alamäkiä, mutta myös niitä nousuja vuoren huipulle. Tulokset ovat rehellinen mittari kilpailullisesta tasosta, mutta ne eivät kerro kaikkea: joukkoon mahtuu kasapäin yksittäisiä onnistumisen tuntemuksia uusien asioiden oppimisesta, joiden turvin herään toistuvasti into piukassa uuteen aamuun. Se on hieno tunne se! Parasta tässä tekemisessä on ihmisten vilpitön kannustus, joka välillä liikuttaa ihan kyyneliin asti. Eli suur kiitos kaikille kannustajille!!!

Yksi kuluvan kauden kohokohtia oli, kun pidin elokuussa junnutreenit Sarfvikin golfkentällä Kirkkonummella. Osallistujia oli parisen kymmentä. Otettiin lobbi-kisa ja arvaas kuinka monta osallistui - no kaikki!!! Se ennakkoluuloton rohkeus, iloisuus ja energisyys oli mahtavaa.

Kauden huippuhetkiin lukeutuu myös vuotuinen Finnair Masters (naisten Euroopan kiertueen Suomen osakilpailu) elokuun lopussa. Olisko taas voinut toivoa kisalla upeampaa lopetusta kuin espanjalaisvoittaja Beatriz Recardin eagle uusintareiällä. Itsekin onnistuihin kirimään päätöspäivänä palkintokorokkeelle jaetulle kolmannelle sijalle.

Veikkauksen kanssa solmin heinäkuussa uudenlaisen yhteistyömallin, jossa edustan Savonlinnan Oopperajuhlia. Pääsin heti alkajaisiksi kuoron joukossa lavalle esiintymään. Se oli todella eriläinen uusi kokemus. Ideana on yhdistää urheilua ja kulttuuria. Suomen Golfliitto on myös innolla hankkeessa mukana. Sopraano Marjukka Tepposen kanssa päästiin jo treenaamaan golfia pariinkin kertaan. Meillä on keskinäinen veto siitä, että Marjukka osallistuu golfkisaan ja minä vastaavasti "pääsen" laulamaan yleisellä paikalla.

Viime viikkojen peleihin olen ollut kohtuu tyytyväinen. Mieli on ollut tasapainoinen ja keskittyminen omaan tekemiseen on säilynyt kiitettävänä. Finnair Mastersin jälkeen olen osallistunut jo neljään kisaan - yhteen Kanadassa ja kolmeen Yhdysvalloissa (Arkansas, Kalifornia ja Alabama). Kisojen välissä treenasin valmentajieni Pia Nilssonin (SWE) ja Lynn Marriottin (USA) kanssa. Pialta ja Lynniltä sain erityisesti apua kisan rytmitykseen, energian seivaamiseen kisoissa. Sitä kun on tahtonut ylimiettiä asioita viime aikoina: Mitä luottamusta ja keskittymistä pönkittäviä treenejä haluaa tehdä kisaviikolla? Yrittääkö lämmittelyssä ennen kisarundia pyrkiä täydellisyyteen vai herätellä kroppaa valmiiksi itse suoritukseen? Valitettavasti liika analysointi lyönti lyönniltä on kuulunut viime aikoina tapoihin. Ennen saatoin lyödä palloa miten sattuu rangella, mutta ei sillä ei ollut kuitenkaan vaikutusta, kun lähdin kisaan skooraamaan. Pitäisi taas päästä siihen pelispirittiin, että luottaisin kentällä paremmin lyöntien näkemiseen.

Yhdessä kisassa lämmittelin rundia varten rangella, kun vuoden 2005 maailmanmestari ja tämän hetken rahalistan kakkonen Japanin Ai Miyazato tuli viereeni lyömään. Ajattelin mielessäni, että hän oli jo kiertänyt päivän kisarundin, koska treeniohjelmaan kuului tasapainoharjotteita, yhdellä kädellä lyömistä ja hidastettuja svingejä. Lisäksi cädi asetteli wedge-mittoja rangelle. Myöhemmin selvisi, että Miyazato lähti päivän rundille vasta edellä mainitun treenisession jälkeen. Se pisti vähän mietityttämään, että tuolla tavalla suunta ja ajatus oli varmasti selkeä ennen kisakierrosta. Samalla voi todeta, että oma keskittymiseni ei ollut paras mahdollinen, kun huomasin nuo kaikki jutut vieressäni ;)

Viimeset viisi kisaviikkoa ovat tarjonneet runsaasti elämyksiä pelikentän ulkopuolella. Kokemuksiani ovat kartuttaneet käynnit Banffin kansallispuistossa, cowboy-partyssa ja elämäni ekassa baseball-pelissä. Olen syönyt merestä juuri nostettua tuoretta tonnikalaa. Olen asunut neljässä ihanassa perheessä mukaan lukien ruotsalainen perhe, jossä lihoin kaksi kiloa pelkistä näkkileivistä. Toisessa perheessä opin käyttämään paremmin tietokonetta, kun talossa asui todellinen tietokonefriikki. Välissä olen katsellut "miljoona" leffaa. Olen ollut Long Drive -showssa ja käynyt shaklee-ravintomaahantuojalla. Olen nähnyt Charles Barkleyn harjotuslyöntejä rangella ja ikävä kyllä myös hänen avauslyöntinsä ykköstiillä ;)

Lopuksi sain olla pari päivää Orlannon kotona treenaamassa myös ammattilaisena pelaavan suomalaiskaverini Jutta Degermanin kanssa. Nyt pakkailemaan Suomeen lähtöä varten. Ensi viikolla suuntaan uusien haasteiden pariin Euroopan kiertueelle, ensin Italiaan ja sitten pariksi viikoksi Aasiaan. Marraskuussa palaan LPGA-kiertueen päätöskilpailuun Teksasin Houstoniin ja joulukuussa on kauden viimeinen Euroopan kiertueen koitos Dubaissa Arabiemiraateissa.

Iloisin syysterveisin
MINNI

P.S. Aikomukseni on kirjoittaa seuraava blogini lähiaikoina - ja luvassa on jotain ihan muuta...



Takaisin










© Gorm / Event Management Group Oy

powered by