
Uutiset
Lehdistötiedote 14.12.2007
Kaikki suomalaiset karsiutuivat, briteillä kaksoisjohto
MINEA BLOMQVIST PUTOSI
NIUKASTI JATKOSTA DUBAISSA
Minea Blomqvist paransi otteitaan naisten golfin Euroopan kiertueen
päätöskisan toisena päivänä Dubaissa Arabiemiraateissa. Kahden lyönnin
parannus avauskierroksen tulokseen ei kuitenkaan riittänyt
jatkopaikkaan.
Blomqvist sijoittui jaetulle 70. tilalle kahdeksan yli parin
yhteistuloksellaan 152 (77-75), kun viikonlopun finaalikierroksille
selvisi 69 kilpailijaa. Blomqvistin kohtaloksi koitui lopulta
päätösreiän vesieste: Pallo lensi ilmassa esteen yli, mutta pomppasi
taaksepäin esteeseen. Seurauksena oli rangaistuslyönti, joka pudotti
22-vuotiaan espoolaisgolfarin jatkosta harmittavasti vain yhdellä
lyönnillä.
Emirates Golf Clubilla pelattavan kisan kärkeen nousi britti Lisa Hall
kahdeksan alle parin tuloksella 136 (67-69). Hallin maannainen ja yksi
Euroopan kautta aikojen menestyneimmistä naispelaajista Laura Davies on
toisena lyöntiä heikommalla yhteistuloksella 137 (67-70).
Kenttäennätyksen avauspäivänä tehneen nuoren ruotsalaislupauksen Louise
Stahlen taso putosi kymmenellä lyönnillä (64 => 74), mutta hän on
silti yhä jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Italian Veronica Zorzin
kanssa lukemin 138 (-6).
RUOTSALAISILLA VAHVA PANOS
Ruotsalaisten vahvaa panosta täydentävät jaetulla kuudennella sijalla
oleva golf-legenda Annika Sörenstam tuloksella 140 (70-70/-4) ja
Euroopan kiertueen kokonaisvoitosta taistelevat Sophie Gustafson ja
Maria Hjorth, jotka jakavat sijaa kymmenen kaksi lyöntiä Sörenstamia
heikompana. Kiertueen johdossa oleva Saksan Bettina Hauert on jäänyt
ruotsalaiskaksikosta jo seitsemän lyönnin päähän. Saksalainen on
tilanteessa viisi yli parin tuloksella 149 (73-76) jaetulla 48. sijalla.
Blomqvistin ohella myös kolmen muun mukana olleen suomalaisgolfarin tie
nousi pystyyn kahden kisapäivän jälkeen. Jenni Kuosa päätyi kymmenen
yli parin lukemiin 154 (77-77), mikä oikeutti jaetulle 86. tilalle.
Ursula Wikströmin sijoitus oli jaettu 99:s tuloksella 159 (81-78/+15).
Pia Koivuranta jäi sijalle 106 lukemin 162 (80-82/+18).
BLOMQVIST RAKASTUI MAILOIHINSA
Blomqvist myönsi olevansa tietysti pettynyt niukkaan karsiutumiseensa,
mutta hän painotti kuitenkin, että kaudesta jäi kokonaisuudessaan
myönteinen olotila.
-Sain mukavasti onnistumisia Yhdysvaltain kiertueen loppupäähän ja
viime aikoina tehdyt swingimuutokset sekä uudet mailat luovat
positiivisia odotuksia tulevaan kauteen.
-Uudet mailat olivat täällä Dubaissa ensimmäisen kerran testissä
kilpailutilanteessa ja ne toimivat erinomaisesti. Etenkin draiveri
(Titleist 950R), jonka kanssa on ollut pitkään hakemista, istui käteen
erinomaisesti. Voin tunnustaa, että olen jo aika rakastunut mailoihini,
vaikka tuttavuutemme ei ole kestänyt kovin pitkään, summasi Blomqvist
välinekeskustelun iloisena.
”EDESSÄ SAATTAA OLLA ISO VUOSI”
-Takertelu pelissä ei ollut mailoista kiinni. Esitys oli parin
kuukauden tauon jälkeen vähän kärsimätöntä. Minun pitäisi oppia
antamaan enemmän anteeksi itselleni. Luon liiallisilla odotuksilla
turhia paineita peliini ja sitten, jos homma ei toimi, minusta tulee
vähän sellainen vässykkä kentällä.
-Nyt vain lisää kovuutta, niin edessä saattaa olla vaikka kuinka iso
vuosi, arvioi Blomqvist, jonka 92. sija Yhdysvaltain kiertueen
rahalistalla avaa hänelle käytännössä ovet kaikkiin ykköskiertueen
kisoihin arvoturnauksia eli majoreita lukuunottamatta.
Takaisin
|
|