LGPA LET



Uutiset

28.6.2010

Minea Blomqvistin putti yhä tallella 

Minea Blomqvistin putti kulkee edelleen maailman huippujen tahtiin, mutta muuten lyönti ei ole vielä palautunut entiselleen. Keisarileikkauksella syntynyt esikoispoika Elmeri tuli maailmaan maaliskuun viimeisenä päivänä. Tuore äiti kiirehti kilpakentille jo ennen kesäkuun puoliväliä. Nyt takana on kolme turnausta Yhdysvaltain LPGA-kiertueella kierrostuloksin 81 - 79 - 77 - 77 - 77 - 79.

Finaalikierrokset ovat jääneet toistaiseksi usean lyönnin päähän. Eniten parannettavaa on pitkissä avauslyönneissä ja lähestymisissä viheriöille.

Vuodesta 2006 lähtien ainoana suomalaisena maailman ykköskiertueella pelanneen Blomqvistin puttitarkkuutta synnytyksen rasitukset eivät ole heikentäneet. Espoolaisammattilainen löytyy kuluvan kauden tilastoista sekä viheriöosumien jälkeisissä puttikeskiarvoissa (GIR) että kierrosten kokonaisputtimäärissä 20 parhaan joukosta.

Blomqvistin GIR-tulos 1,76 puttia viheriöllä oikeuttaa jaettuun kahdenteentoista sijaan. Puttien kierroskeskiarvolla 28,83 hän on tilastossa 19. tilalla.

Blomqvist pelaa vielä ensi viikonloppuna yhden turnauksen Sylvaniassa Ohion osavaltiossa ennen paluutaan lastenhoitajan ja vauvan kanssa kuukauden reissulta takaisin Suomeen. Heinäkuun 16. päivä Blomqvist nähdään Savonlinnan Oopperajuhlien golftapahtumassa Kerimäellä.



Takaisin










© Gorm / Event Management Group Oy

powered by