
Uutiset
Lehdistötiedote 25.3.2012
MINEA BLOMQVIST-KAKON PELI MUUTTUI SELVIYTYMISTAISTELUKSI
"Draivista kaikki on kiinni"
Minea Blomqvist-Kakko jatkoi mallikasta peliään naisten golfin LPGA-kiertueen Kalifornian osakilpailussa Yhdysvalloissa puolitoista kierrosta, mutta sitten tahti muuttui selviytymistaisteluksi. Blomqvist-Kakko on kolmen kierroksen jälkeen La Costa Resort & Span kentällä Carlsbadissa pelattava Kia Classic -turnauksessa jaetulla 67. sijalla kahdeksan yli parin yhteistuloksella 224 (72-76-76).
Kisan johdossa on ennen päätöspäivää itseoikeutetusti taiwanilainen maailman ranking-ykkönen Yani Tseng kaksitoista alle parin tuloksella 204 (67-68-69). Ruotsin Caroline Hedwall jakaa parhaana eurooppalaisena sijaa kolme seitsemän alle parin lukemin 209 (67-72-70).
Blomqvist-Kakko pelasi avauspäivänä par-tuloksen 72 olleen jaetulla 26. tilalla. Toinen kierros alkoi lupauksia antavasti, kun hän oli kivunnut kahdeksan pelatun reiän jälkeen kärkikymmenikköön kahden birdien siivittämänä.
Sen jälkeen LPGA-kiertueen ainoa suomalaiskilpailija menetti asemansa. Hän joutui kirjaamaan toisen kisapäivän tuloskorttiinsa kuusi bogia kymmeneltä viimeiseltä reiältä. Päivä päättyi neljä yli parissa jaetulla 50. tilalla.
"KYLLÄ MÄ TÄN ONGELMAN SELÄTÄN"
Kolmas kierros alkoi mukavasti, kun toisella viheriöllä upposi birdie-putti, mutta se jäi päivän ainoaksi. Viisi bogia jatkorei'illä tuotti jälleen neljä yli parin kierrostuloksen 76. Avausten osumistarkkuus väylille on heikentynyt kisan edetessä: 11/14, 7/14 ja 5/14.
-Draivista kaikki on nyt kiinni. Itseluottamus avauksissa on huono ja se heijastuu suorituksiin, tuumi Blomqvist-Kakko suunnatessaa harjoitusalueelle hakemaan lääkkeitä vaikeuksiinsa.
-Tulen yksinkertaisesti väärin palloon, mistä seuraa huonoja osumia. Yksi surkea lyönti ja kroppa menee jännityksestä jumiin.
-Nyt vain luottoa ja rentoutta lisää, niin kyllä mä tän ongelman jossain vaiheessa selätän, puhisi Blomqvist-Kakko päätään pyöritellen.
Takaisin
|
|